Tatu Hiltunen

Jamais Vu

Jamais vu (suom. ei koskaan nähty) on psykologian termi, jota käytetään kuvailemaan jo ennalta tuttua, kuitenkin vieraalta sekä epämiellyttävältä tuntuvaa, tilannetta, jossa henkilö ei muista tai tunnista toista henkilöä, nimeä, sanaa tai paikkaa. Jamais vu tarkoittaa yleensä käsitteen déjà vu vastakohtaa ja mielestäni siis mainiosti sopii luonnehtimaan valokuvan olemusta ja ihmisenä oloa.

Liikkuvan ja pysäytetyn kuvan, performanssin, super-hengailun ja tanssikoreografian alueilla sekä rajapinnoilla seikkailevat teokseni esittävät ensisijaisesti mitä on olla mies. Lähtökohtana näissä kinesteettisissä omakuvissa on ollut tutkia, sikäli kuin se on ikinä mahdollista, ihmisen vapaata ja ennakoimatonta käytöstä sekä avoimessa että suljetussa tilassa. Yritän esittää tallennetun kohtauksen ajattomasti virtaavalla, mutta silti tietyssä lukitussa hetkessä olevalla tavalla. Stop motion -teoksiani ei ole etukäteen käsikirjoitettu. Aivankuin elämä yleensä; tulevaisuus kirjoitetaan nykyhetkellä ja menneisyys raahautuu mukana. Töihini syntyi silti tarinallisuutta tai ainakin narratiivinen tunnetila. Kaikki luultavasti tapahtui juuri silloin ja juuri sinä hetkenä kameran edessä.

Ihmisfiguuri jumittamassa tilassa, ajassa, valossa, pinnassa, luonnossa ja kalsareissa voi luoda autistisia harhoja ja valeita jankaten ikivanhoja kysymyksiä ja teemoja identiteetistä, ihmisyydestä, representaatiosta, ajan ja tilan välisestä insestistä, kehollisuudesta, seksuaalisuudesta, luontosuhteesta ja kulttuurisesta esittämisestä. Henkilökohtaisella tasolla luulen teosteni olevan tunteideni historian spatiaalista esittämistä kuten myös muistikuvieni ja tottumuksieni synesteettistä yhteen törmäyttämistä maailmassa vallitseviin tosiasioihin.

Tatu Hiltunen, 2009.

—————————————————————————————————————————————

Jamais Vu

TATU HILTUNEN’S solo video exhibition Jamais Vu (never seen), often described as the opposite of déjà vu, deals with man in the modern world and his flirtation with art history, nature, society and the feeling of being confined in an open cage.

Action, movement and speed are all trademarks in the artist’s works. Hiltunen discovers and experiments new options for his works while toying with stop-motion animation and frame slowing, the two video techniques he combines with still photographs.

In the animations, Hiltunen is the main character representing the human civilisation of our time. In his work View, we can see how he exposes humanity, science and culture. Being naked symbolises being exposed in the open wild from the position of society. We witness nature and civilisation being divided by a fence, which represents the barrier human beings create themselves.

The exhibition is an exposé of the real human being, free from the cultural influence, a reunion with his true nature and his inner self. It makes us wonder if we are prisoners in our own civilised jail; encapsulated by social rules and laws. It is a journey to consciousness for those interested in exploring a view of humankind. What happens when we do not act in the way society has programmed us?

The viewer can enjoy the works by simply seeing a funny guy doing a boggy dance in his underwear in snowy Lapland during winter; or he can have deeper thoughts about humanity, his relationship with nature, society and himself. “The possibility of people having different views and reactions when seeing my art work makes me happy,” said Hiltunen of his work.

Susan Fourtane - Helsinki Times, 22.01.2009

(About Jamais Vu exhibition in Hippolyte gallery, Helsinki, 2009.)

——————————————————————————————————————————————-

Kutsumuksen eksyttämä artisti

Tatu Hiltunen päätti ryhtyä taiteilijaksi, sillä halusi nukkua aamuisin pitkään. Vapaana valokuvataiteilijana mies onkin saanut uinua auringonnousut rauhassa, mutta ammatti on johdattanut hänet myös melkein karhun kitaan.

Vinkki kaikille tulevaisuudensuunnitelmiensa parissa painiskeleville teineille, joita ulkoapäin säädelty elämä ja auktoriteetit ahdistavat: ryhtykää taiteilijoiksi.  Valokuvaaja Tatu Hiltunen, 31, teki aikoinaan juuri niin saadakseen päättää päivärytmistään itse.
-Halusin ammatin, jossa ei tarvitse tehdä töitä yhdeksästä viiteen, Hiltunen toteaa Helsingin Kalliossa sijaitsevassa studiossaan ja pistelee aamupalaksi poskeensa naapurista noudettua falafel-ateriaa. Kello on13.07. ja aurinko laskeutuu parin tunnin kuluttua.
-Olen auktoriteettikammoinen ja otan aika huonosti määräyksiä vastaan, hän selittää huolettomasti ranskalaisia rouskutellen.
Niinpä laittomia graffiteja maalannut ja punkbändissä soittanut nuori kapinallinen päätti 1990-luvun lamavuosina, että  “jollekin luovalle taidealalle pitää päästä”. Laajasalon kansanopistossa Hiltunen kokeili erilaisia taidemuotoja, ja linssin läpi maailmaa katsoessaan hän huomasi, että kamera on hänelle luonteva ilmaisuväline.
Syntyjään kuopiolaisen miehen polku kulki 1990-luvun lopussa Turun Taideakatemiaan valokuvausta opiskelemaan. Ollessaan vaihto-opiskelemassa Hawailla hän teki ensimmäisiä merkittäviä teoksiaan, joissa kuvasi ilmaan heittämiään esineitä kumipatjoista kukkasiin ja maustoi teokset massaturismikritiikillä.
Turku Biennaalin voitto tuli vuonna 2005 ja Foto-Finlandia-ehdokkaaksi hänet nimettiin 2006. Samana vuonna Hiltunen hankki Taideteollisesta korkeakoulusta maisterin paperit.
Kymmenien kotimaan näyttelyjen lisäksi Hiltusen kuvia on kiertänyt kaukomailla aina Kiinassa saakka, ja tänä vuonna valloitettavana on ainakin seitsemän ulkomaista kaupunkia.
Hiltusen uuteen vuoteen kuuluvat myös ensi syksynä Ylen Ykkösellä esitettävän tv-sarjan “Mun heimo” kuvaukset, jossa seurataan Hiltusta valokuvaamassa erilaisiin alakulttuureihin kuuluvia ihmisiä.

Kuriton yhteiskuntakriitikko

Turussa yli vuosikymmenen viihtynyt Hiltunen asuu nykyisin tanssinopettaja-vaimonsa ja 2,5-vuotiaan Titus-poikansa kanssa Itä-Vantaan Rajakylässä.
-Sieltä on 10 metriä Kontulan pahamaineiselle ostarille. Tykkään alueen ilmapiiristä. Siellä on rumia kaupungin taloja ja ihmiset aloittavat dokaamaan heti aamusta, Hiltunen maalailee, mutta myöntää sitten asuvansa keskiluokkaisesti rivitalossa.
-Mulla on varaa romantisoida sitä meininkiä, hän nauraa.
Kun Hiltuselta utelee, millainen hänen valokuvaajaidentiteettinsä on, hän voihkaisee kysymykselle.
-No se on aina ollut hakusessa, taiteilija pärskähtää ja sanoo, että hänen tavoitteenaan on pitää hauskaa töitä tehdessä.
-Ehkä vähän laimea vastaus, Hiltunen hymyilee sitten hämillään.
Hänen suustaan ei tipahtele elitististä taidelöpinää ja miehen mutkaton asenne tekemisiinsä välittyy myös hänen töistään.
Ilkikurisesta otteestaan huolimatta Hiltusta arvostetaan yhteiskunnallisena taiteilijana.
Hän on esimerkiksi kuvannut Suomessa ja Ruotsissa vehreitä puutarhoja, joiden aurinkoa tulvillaan olevassa idyllissä tapahtuu outoja: vanhukset kaatuilevat ja menettävät tasapainonsa kansankodin täydellisissä kulisseissa. Kuvien on tulkittu kuvastavan säröjä pohjoismaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa.
Eräänlaisesta onnelassa sijaitsevan, kalsean rinnakkaistodellisuuden paljastamisesta oli kyse myös projektissa, jossa Hiltunen kiersi muutama vuosi sitten kuvaamassa maamme nuhjuisia thaihierontapaikkoja.

Kummelin tosi slogan

Valokuvataide on ollut tunnustettu taidemuoto Suomessa vasta verrattain vähän aikaa. Museot ovat alkaneet ostaa valokuvataiteilijoiden töitä kokoelmiinsa vasta 1970-luvulla. Kesti kauan, että valokuvat miellettiin oikeaksi taiteeksi.
Nykyisin taidemuotoa kuitenkin arvostetaan, ja meikäläisellä valokuvalla menee lujaa myös kotimaan rajojen ulkopuolella. Suomalaisten taiteilijoiden töistä on maksettu tänä syksynä ennätyssummia ulkomaisissa huutokaupoissa. Silti harva kuvaaja pystyy elämään täällä pelkällä taiteellaan.
-Se Kummelin slogan “artisti maksaa” ei ole mikään hatusta keksitty vitsi, vaan useimpien taiteilijoiden todellisuutta, Hiltunen huokaa.
Mikäli jää ilman apurahaa, omaa taiteentekemistään on rahoitettava opetustöillä sekä kaupallisilla mainos- ja lehtikuvauskeikoilla.
Aiemmin Turun Sanomissakin työskennellyt Hiltunen kuvaa nykyisin säännöllisesti sekä Imagelle että Helsingin Sanomille. Vaikka hän tekisikin mieluiten omia taideprojektejaan, mies myöntää myös lehtikuvaamisessa olevan hyvät puolensa. Työskentely on nopeatempoisempaa ja kuvauskeikoilla pääsee tapaamaan “siistejä ja outoja tyyppejä“. Vanhana skeittarina Hiltunen oli erityisen innoissaan päästessään rupattelemaan Ruisrockissa televisiosarja Jackassista tutun Bam Margeran kanssa.

Vapautta ja rahapulaa

Vaikka kellokortittomuus aiheuttaakin taiteilijan perheelle kroonista rahapulaa, Hiltunen on tyytyväinen vapaaseen elämäänsä, joka sallii esimerkiksi matkustelemisen.
Kuluneena syksynä hän teki ystäviensä kanssa tila-autolla kolmen viikon road tripin Yhdysvaltojen läpi. Juhlallisesti Turun Mensaksi itseään kutsuva kollektiivi miehiä, johon kuuluu muun muassa muusikko Jori Sjööroos ja kulttuurin moniottelija Kalle Taivainen, kävi maistelemassa indie-elokuva Sidewaysin innoittamana paikallisten viinitilojen tuotteita.
-Eikä muistettu sylkeä vatiin, Hiltunen vahvistaa epäilyn.
Matkaan mahtui myös vierailu Elviksen kotitalossa Memphisissä, syntisen Las Vegasin pelikasinoiden pällistelyä sekä luontoretkeilyä Smoky Mountainsin karhuja vilisevällä vuorella. Sinne Hiltunen onnistui myös eksymään taiteilijakutsumuksensa ja ystäviensä avustuksella.
Hän halusi valokuvata vuorella jonkin aikaa, mutta seurueen muut jäsenet kyllästyivät kylmissä puskissa kykkimiseen. He jättivät miehen hetkeksi yksin taiteilemaan ja huristelivat autolla pois. Kun kavereita ei alkanut kuulua takaisin, Hiltunen lähti etsimään heitä tuntemattomilta rinteiltä.
-Mulla ei ollut puhelinta eikä karttaa, enkä muistanut hotellin tai sen kylän nimeä, jossa asuimme.
Hiltusen harhailtua muutaman tunnin viimaisella vuoristotiellä vanha pariskunta pysäytti Pick-upinsa miehen kohdalla ja tarjosi apua etsintään. He ojensivat eksyneelle lampaalle huovan, varoittivat karhuista ja käskivät hypätä lavalle. Pariskunta vei Hiltusen 30 mailin päähän levähdyspaikalle, jonne kuvaaja oletti ystäviensä lähteneen.
-Kun olimme perillä, he lähtivät ajamaan pois päin, mutta pistivät sitten pakin päälle. Mies antoi minulle ikkunasta Raamatun, ja sanoi, että lue tätä, jos sulla on aikaa, Hiltunen nauraa.
-Lopulta frendini tulivat paikalle. He olivat etsineet mua metsästä, ja luulivat karhujen syöneen mut.
Onneksi moista onnettomuutta ei tapahtunut.
-Teknisen virheen takia vuorella ottamani kuvat eivät onnistuneet, hän virnistää ja myöntää, ettei epäonnistuneeseen, postuumiin näyttelyyn olisi ollut kovinkaan hohdokasta lopettaa uraansa.

Venla Pystynen- Turun Sanomat, 8.7.2009

(Article in Turun Sanomat, 2009.)

————————————————————————————————————————————

Pass The Knowledge

”… For me, in these works strongly appears questions of western authority´s and ethics´s traditions. Heaps of recycled paper occur to me as tension between normal and abnormal, civil seclusions, environmental issues and even photographs from nazi death camps. In other words, matters of right and wrong, necessities, consumption, control and power, standardising and everything dealing with how good life and normality has been defined historicist. The history of definition of good life and normality is as much multiple and contradictory as power´s history or ethics´s history itself. Historicist loaded content is always part of our common legacy which has shaped our humanity and our comprehension of surrounding world. In modern culture segregation between normality and excluding has been essential methods of occupancy of social body. The most perverse range of this is racial segregation.

Recycled paper is also as strong metaphor of the social body´s meaning. Newspapers aim social body´s practices of discusssing about culture whose parts we all human beings are. All human actions are fairly always social. Foucault´s other term i am approaching is biopower. Meaning peoples´ social qualities are qlassified by biological basis using strategies of power and seeing people as object at scientifical, political and instructional problem. Biopower is ideologically defined entity of empirical anthropology and practices of control which generates norm of knowledge what is right and natural. Hence applications of practice are health education and couple therapy. Then through knwoledge biopower creates and edits peoples´ desires and behaviour patterns diagnosing what is ”normal” and ”abnormal”.”

- Mika Karhu, 2007. Translation from Finnish made by me.

”… These conceptions aroused by horror are like primary emotions, which exist like ruins of Rome, layered, hidden by half and outside of plain and everyday experience. In the primitive, religious rituals person projects his own humane and psychical abilities into totem (animal). When looking these totem pictures viewer could give to them external meanings like recollections of horrible Auschwitz. The issue is not only about facing obscure and unknown but dialog between familiar and strange. Unheimlich, german term meaning opposite of cozy and adjacent, is something domestic which unexpectedly unfolds under rejection. Feelings of horror emphasizes subject´s emotions of safety when meeting with this abomination outside of own experience - in representation and in imagination.”

- Mikko Ijäs, 2007. Translation from Finnish made by me.

(About Pass The Knowledge exhibition, 2007.)